keskiviikko 7. joulukuuta 2016

kaunein joulukirja


Tämän joulunajan kaunein kirja on ehdottomasti Riikka Kantinkosken ja Virpi Mikkosen Joulukirja. Selasin kirjaa monesti Helsingin reissulla ja lopulta tilasin sen myös itselleni. Muutama viikko sitten käytiin lasten kanssa kirjastossa ja lainasin Virpin jäätelökirjan ja Karita Tykän Raakaa ja Makeaa kirjan. Molemmat vaikuttivat niin kivoille, että ostin sitten kirjakaupan alekamppiksesta molemmat itselleni. Näissä kirjoissa kaikki ohjeet ovat ilman valkoista sokeria ja gluteenia. Hyvää tekeviä, kuten jonkun kirjan kannessa lukee. Olen yrittänyt nyt syksyn vältellä valkoista sokeria, joka ei selvästi sovi itselleni, testannut Virpin raakakakkua ja herkutellut lähinnä vain raakasuklaalla. Viikonloppuna tein muutamia erilaisia raakasuklaakonvehteja ja terveellistä toffeeta. Sekä mies että lapset tykkäsivät niistä ja mietittiinkin, jos tehtäisiin näitä (ja monia muita ihania herkkuja kirjoista) myös jouluksi ja jätettäisiin isommat määrät kaupan suklaata ostamatta. Sitä tulee kuitenkin joulupukin matkassa ihan riittämiin. Karjalanpiirakoiden gluteeniton versio testattiin isänpäiväksi ja todettiin se oikein onnistuneeksi.


Tästä joulusta taitaa tulla oikein superjoulu ja saadaan vieraiksi niin paljon läheisiä, että olen ostanut lisää niin laseja kuin lautasiakin. Ruokapöytää jatketaan yhden kirjoituspöydän verran ja lapsille taidetaan kattaa ihan oma kierros. Syksyllä löytämäni pöytähopeat säästetään suosiolla joulupäivään, kun kuusi paria haarukoita ja veitsiä ei riitä alkuunkaan. 

Mukavaa joulukuun 7. päivää!


perjantai 2. joulukuuta 2016

2.12.


Vapaapäivän terveiset. Olipa kiva nukkua tuntia normaalia pidempään ja syödä aamupala omassa rauhassa sen jälkeen, kun olin vienyt lapset kouluun. Kynttilöitä, takkatuli, jouluradio, pikkujouluvaatteiden sovitusta ja Gilmoren tyttöjä. Iltapäivällä hain autollisen lapsia koululta ja tein jouluisen välipalan koko sakille. Ja paikkasin aamun hermostumistani aina kadoksissa olevista tavaroista. Joskus (aika useinkin) olen kateellinen miehelle, joka pukee vain omat vaatteensa ja ajaa töihin. Ei yhtään kadonnutta rukkasta, jatkuvaa hoputusta tai muutakaan nahinaa. 



Nyt tuo samainen lapsilauma suuntasi porukalla pulkkamäkeen. Ihana huomata miten eri ikäiset tytöt ja pojat touhuavat sujuvasti myös porukassa. Ja onneksi muutkin jutut, kuin pelaaminen onnistuvat. Olen aika tosi tiukka puhelimen käytöstä ja meillä lapset saavatkin pelata yleensä vain perjantaisin ja viikonloppuna. Edellyttäen että koulu- ja muut sovitut jutut on hoidettu siihen mennessä. Puhelimia eivät saa viedä yöksi huoneisiinsa ja monesti papan tai mummun lähettämiin viesteihin vastataan monen päivän päästä. Puhelin vain unohtuu reppuun. Toinen mistä olen tarkka, on että puhelimia ei käytetä silloin kuin ollaan kavereiden kanssa. Pojat saavat pelata porukalla xboxia tunnin perjantaina ja leikkivät lopun aikaa muuta. Viikonloppuisin jos aikoo pelata, saa ulkoilla ensin peliajan verran. Tunnin ruutuaika päivässä täyttyy liiankin helposti, kun koulussakin tekevät paljon juttuja myös padeilla. Niin se vaan päädyttiin puurosta padeihin ;) Ei se mitään. Jatkan pikkujouluvaatteiden vatkaamista ja valmistaudun iltaan työkavereiden kanssa.

Kivaa viikonloppua!


tiistai 29. marraskuuta 2016

long time no see


Onpas taas vierähtänyt aikaa viime kerrasta. Huomenna on marraskuun vipo päivä! Meidän marraskuuhun on mahtunut vaikka mitä. Kivoja juttuja kyllä onneksi vain. Pienin serkku söpöläinen täytti jo vuoden, lapset ovat juhlineet kavereitaan, ollaan ravattu hammaslääkärissä ja päästiinpä koko perhe yhteiselle reissulle Helsinkiin. Kamerassa on muutama kuva siltä reissulta, pitää kaivella niitä tännekin näytille. Koulun joulujuhlakin oli jo ja kaikki joululahjat on ostettu. Niitä ei onneksi montaa ole. 



Olen myös kasannut viime vuosien tapaan lahjoja Jouluavun kautta vähävaraisiin lapsiperheisiin. Tai niitä on koottu isomman porukan kanssa. Sain taas mukaani oman lapsuuden perheeni lisäksi myös tätini ja muutamia paikallisia yrityksiä. On ilahduttavaa, miten yhden sähköpostin vaivalla ja suunsa avaamalla niin moni lähti mukaan. Joutsenosta K-market Pirana lahjoittaa yhteen perheeseen heidän toivomiaan jouluruokia, Holiday club Saimaa kylpylälippuja, Loft no2 lahjoille kääreet ja jotain ihanaa ja omat ystäväni pienen pojan vaatteita niitä tarvitseville ♥ Ihan mahtavaa huomata, miten ympärille on kertynyt niin hyväsydämisiä ihmisiä. Samalla on myös kamala huomata, miten niin moni tarvitsisi apua. Eilen luin Joulupuu-keräyksen joulukuuseen ripustettuja toiveita, joita on Lappeenrannassa jo pelkästää lähes 700.


Laitetaanko porukalla hyvä kiertämään? Haastan kaikki lukijani mukaan, jos sinulla vain suinkin on mahdollisuus, niin osallistu johonkin vähempiosaisia auttavaan jouluapuun ♥ Sieltä jos mistä saa sen oikean joulumielen ja joulun tunnun!

Lupaan palata nyt nopeammin kuin viimeeksi. Instagramista löytyy kuvia lähes päivittäin. Kurkkaa hannamelukyla, jos et vielä seuraa.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Hyvää pyhäinpäivää!


Istun edelleen aamupalapöydässä ja toista tuntia. Toinen kuppi teetä, raakasuklaata ja joululehtiä. Ulkona sataa lunta ja on ihan jouluinen olo. 

Hyvää pyhäinpäivää!

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

pieni loma keskellä syksyä



Muutama muisto syyslomalta. Täällä koululaiset lomailivat kolme päivää (meillä ei ole oikeastaan koskaan koko viikkoa). Aikalailla tuntuu olevan vaihtelua kaupungista riippuen. Koulu alkoi meillä elokuun puolivälissä ja joululomalta palataan kouluun loppiaisen jälkeen. Muutaman päivän syysloma tuntuu kyllä aika sopivalle. Lapset yökyläilivät mummun luona loppuviikosta ja sunnuntaina mentiin koko perheen kesken taas Holiday club Saimaalle. Hyvä kohde lähellä, mies kun lähti sieltä sitten maanantai aamuna töihin. Uiminen on lasten lempipuuhaa ja sen merkeissä kulutettiin sunnuntai iltapäivä. Istuttiin rauhassa saunamaailman saunoissa ja lapset saivat lotrata siellä suihkuissa niin kauan kuin jaksoivat. Uinnin jälkeen oli kiljuva nälkä  ja syötiin hyvin hotellin O'Learys ravintolassa ja köllötettiin loppuilta siskonpedillä Tähdet tähdet ohjelmaa katsellen.







Aamu oli kylmä ja kalsea, mutta tehtiin pieni happihyppely rantaan ennen uintia. Osuttiin hotelliin juuri sopivaan aikaan (su-ma), sillä missään ei ollut ruuhkaa syyslomasta huolimatta. Iltapäivällä paistoikin jo aurinko ja kotimatkalla sai kaivaa aurinkolasit esiin. Pieni loma lähelle. Juuri sopiva puolen tunnin kotimatka ja kiva, vaikkakin jo aika tuttu (kausikortti? ;) kohde. Mutta se ei haittaa! 


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

ensilumi



Me saatiin eilen ensilumi. Eikä mikään pieni kevyt kerros vaan ihan kunnolla. Niin paljon, että lapset olivat laskeneet koulussa mäkeä, naapuri kolasi pihansa, traktorit putsaavat katuja ja auton sai kaivaa kunnon kerroksen alta. Onneksi uskottiin sääennustukseen ja mies ehti vaihtaa talverenkaat edellisenä iltana. Onneksi lumiharja oli ollut autossa koko kesän. Hetken huumaa, mutta aika ihanaa silti!

Tälle päivälle on luvattu lisää lunta.
Kivaa keskiviikkoa!


perjantai 21. lokakuuta 2016

yhdeksän vuotiaan juhlat



Meidän ekavauva on tänään jo yhdeksän vuotta ♥ Uskomatonta! Juhlittiin synttäreitä jo viime viikonloppuna. Lauantai on siitä hyvä juhlapäivä, että näin koko viikonloppu ei mene leipoessa ja siivotessa. Viime vuonna juustot olivat tykättyjä ja niitä päätin ostaa nytkin. Sopivat hyvin syksyyn ja illan vipossa kattauksessa voi aina tarjota tilkan punaviiniä juustojen kaveriksi. Lisäksi suolaisena oli pikkupiirakoiden lisäksi kinkkupiirakkaa. Täytekakku oli ihan perinteinen mansikka ja tuorejuustokakku tällä kertaa valkosuklaasta. Lauantai aamuna totesin, että eihän meillä ole kuin kahta makeaa kakkua, joten paistoin vielä pannukeksin. Se on nopsa tehdä ja aina hyvää. Hämähäkkipipareiden ohje löytyi k-ruokalehdestä ja neiti näppärin pienin sormin oli apuna niitä tekemässä. Marengeista tuli ihan liian sinisiä ja suunnittelin jo tekeväni ne uudelleen, mutta mies totesi, että et tee. Pienten vieraiden suuhun sopivat kyllä näinkin vaikka omaan silmään olivat ihan liian "smurffit". Tämän vuoden pöytäliina on Finlaysonin pellavainen aluslakana, servietit Pentikistä. Löysin liinaan sopivat jouluiset servetit Marimekosta, joten voi olla, että tänä jouluna meillä on sininen liina.






Seuraavana aamuna jälkellä oli enää juhlien rippeet ja aamupalalla täytekakkua. Ensimmäiset lahjakirjat oli jo luettu. Lapsi pääsi iskän kanssa tuhlaamaan lahjaksi saamaansa legokassaa ja hyväsydänmisenä osti lahjarahoilla myös pikkusiskolle yllätyksen ihan omasta tahdostaan ♥

Mukavaa viikonloppua! 
Meillä on muutaman päivän syysloma ja 
pieni reissu Holidayclub Saimaalle.